Opettajaesittelyssä Kreeta Ranki

yinster /

”Olen opettanut joogaa säännöllisesti vuodesta 2014 lähtien. Vuodesta 2017 joogan opettaminen on ollut päätyöni. Minua kiehtoo joogan mukauttaminen erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille kehoille. Siksi ohjaan myös erikoisryhmiä, kuten mielenterveyttä tukevaa joogaa, äiti-vauva -joogaa ja äitiysjoogaa. Joogan filosofia on lähellä sydäntäni ja opetan sitä jooganpettajakoulutuksissa. Joogafilosofian teemat ovat usein myös läsnä tunneillani. Kirjoitan joogasta blogia, ja jooga-aiheisia artikkeleitani on julkaistu myös Anandassa ja Suomen Joogalehdessä.

Yinjoogatunneillani kantavana ajatuksena on tietoisuustaitojen parantaminen. Kehotietoisuuden osalta se tarkoittaa sitä, ettei tuntuman tarvitsekaan enää olla voimakas, jolloin kehon kuiskausten kuuleminen tulee mahdolliseksi. Mielen osalta se tarkoittaa mielen toiminnasta tietoiseksi tulemista. Hengitys on keskeisessä osassa tuntejani. Tunneilla painopiste on luonnolliselle hengitysrytmille antautumisessa ja hienovarainen hengityksen rauhoittaminen, jolloin harjoituksen rauhoittavat vaikutukset saadaan hermostoon saakka.

Opetan yinjoogaa Auralan opistolla sekä Oasis Pilates & Yoga -studiolla.”

Joogakoulutus:
270 h joogaterapia / Svastha Yoga & Ayurveda 2020
200 h slowjooga / Samatva 2019
300 h terapeuttinen jooga, yinjooga, Seasonal Yin / Chi Therapeutics 2017
50 h J. Brown Therapeutic Yoga Teacher Training / Yin Academy 2015
200 h hathajooga & hotjooga / Aurajooga 2014

Kreeta Ranki, yinjoogaopettaja
Kuva: Anna Haapalainen
Spread the love
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
Kategoriat: Yleinen

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *